perjantaina, huhtikuuta 22, 2005

Perjantain tapahtumat


Tänään menimme TWR-HK toimistolle, jossa tapasimme muutamia ohjelmien tuottajia ja Sandra Zee opasti meitä TWR kuvioihin. Hongkongin toimisto tuottaa ohjelmia jotka lähetetään Singaporen kautta. Singapore koordinoi kaikkea kiinaan menevää tuotantoa joka tehdään Hongkongissa, Taiwanilla ja Singaporessa. Toimisto on kaukana keskustasta suuressa teollisuuskiinteistössä. Sisäänkäynti oli varsin epämääräinen (varsinkin kun tulimme oikopolkua parkkiksen kautta), mutta toimisto oli viihtyisä.

Kävimme yhdessä kolmen TWR työntekijän kanssa lounaalla kiinalaisessa ruokapaikassa jossa he valitsivat kiinalaisia herkkuja meille. Söimme muun muassa kanankoipia. Ne olivat aika makeita, mutta kovin luisia. Hyvin maustettuja, en tiedä olivatko mausteet tarttuneet niihin kanalassa tepastellessa vai oliko ne lisätty keittiössä.

Ruoka ensin ja jälkiruoat alempana.



Lounaan jälkeen menimme metrolla pari pysäkkiä kauemmaksi keskustasta ja pääsimme FEBC:n toimistoon. Se oli hyvin samantyylinen teollisuuskiinteistö, mutta FEBC oli huomattavasti suurempi kuin TWR. Heidän tuotantonsa Kiinaan oli myös paljon kattavampi.
Siellä tapasimme Irene Wongin Chinese Program Officer joka esitteli työtä meille hyvin tehokkaasti ja kattavasti lyhyessä ajassa.
FEBC:in toimistolta kiirehdimme Jorma Kukkosen kotiin jossa meillä oli tapaaminen ja iltapäiväkahvit. Siellä tapasimme myös Etiopian Palmut joiden luona olin helmikuussa Etiopiassa. Ja Juha oli samassa paikassa vuotta ennemmin. Se oli hauska jälleentapaaminen maailmalla.

Kukkosilla sain korjattua virheen, joka jäi siihen aamupäivällä laitettuun blogiin ja sain kuvat näkymään. Aamulla oli kiire kun internetyhteys ei aina toimi niin kuin haluaisimme. Kiitoksia kaikille jotka kommentoivat päiväkirjaamme.

En svensk i Kina ...

Jaha, en ensam svensk i Kina tillsammans med tre gentlemen som pratar finska!! Som det kan bli. Lilli, du skrev att det är inte så elaka. Ja det är sant. Jag har det jättebra i deras sällskap och de tar så väl hand om mig. Ibland blir de ivriga att prata på finska, och då kan jag koppla av en stund.

Idag har vi besökt TWRs Office här i Hong Kong - mycket intressant. Så har vi blivit bjudna på lunch. Juha och jag har ätit kycklingfötter!! Ja, verkligen. Hela kycklingfötter friterade på något sätt. Oh boy - vi har några foton på detta också. Så kan ni se om ni nu inte tror att man kan äta sådant.

Så har ju Timo köpt en ny leksak - en konstig digital kamera. Som ni kan se tar den mycket dåliga bilder. Åtminstone när jag finns med på bilden.

I morgon flyger vi till Peking. Där blir det säkert mycket annorlunda. Kanske jag får chans att skriva lite mera senare. Timo svarar för det tekniska.
Hälsningar from the swede!

Torstai

Tänään saavuimme Hongkongin lentokentälle aamulla. Kentältä tulimme pikajunalla keskustaan ja sitten jatkoimme bussilla lähelle hotellia. Löysimme tien perille hyvin ilman opasta. Hotelli on hyvä ja sopivalla paikalla lähellä kaikkea missä haluamme vierailla. Tapasimme heti Sandra Zee’n ja hän haki passimme ja hakee meille Kiinan viisumin.

Sitten kävelimme pitkään etsien sopivaa kahvilaa jossa voisimme juoda päiväkahvit sillä lounas jäi tänään väliin. Lopulta söimme välipalan pienen ostoskeskuksen ravintolassa Päiväkahvien jälkeen ihmettelimme hotellissa langattoman viestinnän hienoutta ja kirjoitimme jotain pientä bloggiin ja laitoimme myös muutamia kuvia, niin kuin näkyy.

Söimme illallisen Lähetysseuran lähetin Jorma Kukkosen kanssa. Oikein kiva kiinalainen illallinen jonka söimme kokonaan puikoilla niin kuin kuuluukin. Jorma kertoi SLS:n työstä Hongkongissa ja suunnittelimme mitä teemme niinä päivinä kun olemme täällä.

Kuvassa Jorma valitsemassa kiinalaista ruokaa meille. Oikein hyvä valinta olikin.


Illallisen jälkeen kävin vielä ostamassa digitaalisen kameran (Pentax Optio X) ja kohta näette sillä otettuja kuvia tälläkin sivulla. Täällä on kaikki kaupat auki hyvin myöhään ainakin yhdeksään ja monet Kymmeneen, yhteentoista. Illalla oli lämmintä ja mukavaa kävellä kadulla. Valtavat valomainokset valaisivat katuja joka paikassa ja ihmisiä oli liikkeellä paljon. Ensimmainen kuva kameralla ja Lennartkin paasi kuvaan.



Harrin motto:
Miehen sielu on kiven kaltainen.
Painaa kylliksi, ettei tuuli vie
mutta kuinka se vielä oppisi lentämään.
Jokainen joka on pidellyt aaltojen silittämää kiveä kädessään
Tietää, että jatkuvilla hyväilyillä on ihmeitä tekevä voima.